Vuonna 2014 perustettu helsinkiläinen metalliyhtye Dead End Scene julkaisi omaa nimeä kantavan EP:n viime syksynä, mutta se päätyi pöydälleni vasta hiljattain. EP nimettiin bändin nimen mukaan, koska yhtye tunsi löytäneen oman soundinsa tämän julkaisun myötä, kertoo basisti Ville Rautakorpi saatekirjeessä.

No mitä se oma soundi tarkoittaa? Kurkataanpa!

Ensin muutama sana itse kappaleista: Avausraita ”Order in Chaos” tekee selväksi sen, että EP tulee vetämään turpaan ja kovaa. Tunnelma on nostattava, sydän sylkee adrenaliinia kehoon ja koneisto on käynnissä. Vokalisti Mike Shine osoittaa monipuolisuutensa heti kättelyssä, yhdistelemällä muutamaakin eri laulutyyliä yhdellä raidalla. Aggressiiviisesti ja nopeatempoisesti alkava kappale muuntautuu luontevasti melodiseen ja tarttuvaan kertosäkeistöön. Merkkejä idearikkaasta tyylien yhdistelystä on jo ilmassa, vaikka niitä tarjoillaan vielä reilummalla kädellä seuraavien kappaleiden ”In Disguise”, ”Dance in the Rain” ja etenkin ”This is the Endin” kohdalla.

Tiukka ”This is the motherfucking end!” huuto kajahtaa ilmoille, pääni alkaa nyökkäilemään musiikin tahtiin ja ajattelen, että nyt löytyi henkilökohtainen lempikappaleeni. Kappale voisi soida minkä tahansa vapaaottelutapahtuman koostevideon taustalla.

”Bite of the Underdog” pitää ajoittain sisällään jopa vanhan koulukunnan Rock n’ Rollille hattua nostavaa tunnelmaa ja tarjoilee hyvän kontrastin elokuvamusiikkimaiselle, EP:n viimeiselle kappaleelle ”Dawn”.

Kokonaisuutena ”Dead End Scene” EP on monipuolinen, mutta silti koherentti kokonaisuus. Hyviä ideoita ei olla säästelty ja ajoittain kekseliäissä koukuissa käydään niin nopeasti, että pidempäänkin olisi viihtynyt. Kekseliäisyydellä voisi herkutella lisääkin – joku perussäveltäjä olisi tästä määrästä oivaltavia ratkaisuja säveltänyt 12 kappaletta kuuden sijaan.

Jokainen soittaja taitaa instrumenttinsa todella hyvin, mutta malttaa silti soittaa tiukasti yhteen – kunnes sitten tilaisuuden tullen antaa maistiaisen siitä, mitä kaikkea omasta työkalupakista löytyy.

Jos Dead End Scene ei kahdessa vuodessa soita jollain isolla festarilla näkyvällä slotilla, niin tässä maailmassa on jotain pahasti vialla.