Nameles julkaisi uutta musiikkia

Kirjoittanut Niko Kuusela - 14.6.2020

Lappeenrantalainen metalliyhtye Nameles on julkaissut uuden singlensä ”Kasvu” verkkoon kuunneltavaksi. Kappale kertoo laulaja-kitaristi Riku Myllymäen henkisestä kasvusta ja siitä, ettei liiallinen itsensä syyttely johda mihinkään. Koronaviruksen vuoksi bändin peruuntuneet keikat mm. Nummirockissa saivat yhtyeen säveltämään aggressiivista, mutta laadukkaampaa ja teknisempää materiaalia.