Kuva: Henri Huikuri

Nightwish kuvaa tulevat keikkansa Argentiinassa sekä Kolumbiassa tulevaa DVD-julkaisua varten

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 18.9.2018
Kuva: Henri Huikuri

Kotimainen sinfonisen metallin kärkinimiin kuuluva Nightwish aikoo kuvata esiintymisensä Argentiinassa sekä Kolumbiassa osana ”Decades”-kiertuettaan. Kertyneestä videomateriaalista tullaan koostamaan DVD-julkaisu. Bändin primus motor ja kosketinsoittaja Tuomas Holopainen kertoo päätöksestä:

”Suurin osa niistä kappaleista, joita tällä kiertueella esitetään, on sellaisia, ettei niitä tulla enää soittamaan. Mielestäni on hyvä idea ikuistaa ne nyt.”

Yhtye työstää parhaillaan uutta studioalbumia.